Blogi

Tiistai, Joulukuu 31, 2024, 17:10

Turvallisuus perhehoidossa on laaja ja monitahoinen kysymys, jonka äärellä usein olemme.

Perhehoidon turvallisuuteen sisältyy sekä perhehoitajan kokema turvallisuuden tunne että asiakasturvallisuus. Perinteisesti hoivan tuottamisessa on painottunut asiakasturvallisuus, vaikka viimeaikoina onkin kiinnitetty enemmän huomioita hoivatyötä tekevien omaan turvallisuuteen ja työhyvinvointiin. Perhehoidon kentällä nämä ovat vielä kovin harvinaisia ja mielipiteitä jakavia käsitteitä. Vuosi sitten kirjoitin, ettei perhehoitaja voi luoda turvallisuuden tunnetta ympärilleen, jollei itse koe olevansa turvassa.

 

Asiakasturvallisuuteen on perhehoidonkin osalta kiinnitetty enenevässä määrin huomioita. Perhehoidon valvontaa kehitetään ja perhehoito mainitaan myös palvelujen tuottamisen riskienhallinta- ja omavalvontasuunnitelmissa. Siitä, miten varmistetaan perhehoitajan kokemaa turvallisuutta, on vaikeampaa löytää mainintoja.

 

Turvallisuuden tunne rakentuu monista tekijöistä. Perhekodin fyysiseen turvallisuuteen perhehoitaja voi itse monin tavoin vaikuttaa, taloudelliseen turvallisuuteen ei niinkään. Tietysti perhehoitaja voi varautua äkillisiin muutoksiin tulotasossa. Hoitopalkkion olessa sidottuna hoidettavuuskriteereihin, voi palkkio yllättäen muuttua kriteeristön päivityksen yhteydessä. Tällöin perhehoitaja joutuu punnitsemaan toimeentulon ja pysyvyyden turvaamisen välillä.

 

Psyykkinen turvallisuus heijastuu vahvasti hyvinvointiin. Perhehoitajan arjessa on paljon moniammatillisissa verkostoissa työskentelyä, joka tutkitusti kuormittaa, eikä perhehoitajalla ei ole työyhteisöä tukenaan. Kun tähän lisätään vielä perhehoitajan oman persoonan kautta tapahtuva vuorovaikutus perhehoidettaviin, on tilanne haastava. Perhehoitajalla ei ole mahdollisuutta samanlaiseen työsuojeluun kuin työsuhteessa olevilla, vaikka kokisi tulleensa huonosti kohdelluksi, tai jopa kiusatuksi. Näissä tilanteissa perhehoitajalle tarjotaan työnohjausta, kun työyhteisössä tilanne puretaan työsuojelun toimesta.

 

Kaikkien yhteinen päämäärä on hyvinvoivat perhehoidon asiakkaat. Tämä vaatii yhteistä ja avointa pohdintaa erilaisista mahdollisuuksista esimerkiksi riittävän taloudellisen turvallisuuden varmistamiseksi, hyvinvointiin liittyvien kysymysten sekä haastavien tilanteiden ratkaisemiseksi. Lisäämällä läpinäkyvyyttä, avaamalla erilaisia näkökulmia ja luottamalla toistemme osaamiseen luomme vahvat ja turvalliset rakenteet perhehoidolle. Perhehoidon kehittäminen vaatii aina perhehoitajien osallistumista prosessin kaikkiin vaiheisiin.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Copyright (c)2021, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 59538