Blogi

Sunnuntai, Tammikuu 28, 2024, 17:08

Perhehoitajat tai perhehoidon kanssa työskentelevät saavat usein vastata kysymykseen, mitä perhehoito on? Usein vastaamme sen olevan hoivaa ja huolenpitoa, jota perhehoitaja antaa omassa kodissaan tai hoidettavan kotona. Usein myös viittaamme sijaisperheisiin, koska se on monille tutuin perhehoidon muoto. Viime aikoina olen saanut pohtia syvällisemmin, mitä perhehoito on ja miten se eroaa muista sosiaalipalveluista. Miten perustelemme perhehoidon paikkaa palveluvalikossa. Mitä enemmän perhehoitoa pohtii, sitä enemmän sen erityisyys ja moniulotteisuus korostuu. Vaikka perhehoidon muotoja ja toteutustapoja on monia, on kaikissa sama ydinsisältö. Perhehoitaja antaa hoivaa ja huolenpitoa omalla persoonallaan omassa tai hoidettavan yksityiskodissa. Perhehoidon ihmissuhteet ovat tasa-arvoisia, toista osapuolta yksilönä kunnioittavia. Perhehoitajan ja hoidettavan välillä ei ole tittelin tai työtehtävän mukanaan tuomaa valta-asemaa toiseen nähden. Vaikka sijaisvanhempi on vanhemman roolissa perhehoidettavaan lapseen nähden, ei hän ole julkisen vallankäyttäjän asemassa. Toki perhehoitaja kasvattaa lasta ja siten myös määrittää esimerkiksi vapaan liikkumisensa rajat, kotiintuloajat ja muut kodin yhteiset säännöt. Perhehoidossa ei vedota valta-asemaan, vaan kodinsääntöjen noudattaminen perustuu yhteisiin sopimuksiin ja osapuolten väliseen kunnioitukseen sekä yhdessä jaettuun arkeen. Perhehoidossa kävellään jonkun matkaa yhdessä elämän polulla. Joskus yhteinen taival on lyhyt, joskus kymmenien vuosien tai jopa koko elämän mittainen.

 

Juuri tämä ydin on yhteistä kaikille perhehoidon muodoille ja tekee perhehoidosta erityisen sosiaalipalvelun muodon. Palvelua ei toteuteta yksisuuntaisesti työntekijältä asiakkaalle vaan vastavuoroisesti tasavertaisessa ihmissuhteessa.

 

Vaikka perhehoitajan tehtävä on luonteeltaan sama, riippumatta perhehoidon muodosta, kohdellaan meitä perhehoitajia eriarvoisesti. Osaa meistä kohdellaan yrittäjinä, osaa omassa työssään työllistyvinä, osalla on ansaintatarkoitus ja osalla ei. Perhehoidon monimuotoistuessa lokeroimisesta ja pirstaleisuudesta on päästävä eroon. Perhehoitajilla tulee olla monipuoliset mahdollisuudet toteuttaa perhehoitajuuttaan.

 

Jatketaan vahvaa vaikuttamista meille tärkeiden asioiden eteen niin uuden hallituksen kuin hyvinvointialueiden päättäjienkin suuntaan. Puhutaan perhehoidosta kaikilla foorumeilla, annetaan perhehoidon näkyä ja kuulua, ei vain sosiaalihuollon kentällä vaan koko yhteiskunnassa. Me kaikki yhdessä voimme lisätä perhehoidon tunnettavuutta.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Copyright (c)2021, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 59537